maanantai 21. lokakuuta 2013

Syyskalaan Ahvenanmeren ulkosaaristoon osa 1.


 Syyskalaan Ahvenanmaan ulkosaaristoon, osa yksi:



Ahvenanmaan reissu oli vaivannut mieltä jo pitkään koska edellisestä käynnistä tuolla ahvenen, hauen ja meritaimenen paratiisissa oli kulunut vuosia. Olin joskus talvella ollut kaukaa viisas kun olin varannut kalatusloman lokakuun puoleen väliin, kylläkin vähän lapinreissua ajatellen mutta Enklingen kirkkaat vedet alkoivat jossain vaiheessa tuntua realistisimmilta kuin ajaa 1000km suuntaansa. Syyskuun alussa oli jo selvää että reissusta tulee jälleen A+-luokan matka eli naisia ei tulla näkemään kuin unissa ja niissäkin naisenvirkaa tekevät lihavat haukimammat levaviidakon piiloissa.



Lähdimme hyvin nukutun 2 tuntisen jälkeen matkaan aikaisin aamusta kohti Raisiota jossa oli edessa auton vaihto. Retkikuntamme kolmas jäsen, lapinreissulta jo tuttu Markus odotti minua ja Arttua sovitussa paikassa ja kamojen siirtämisen jälkeen lähdimme kohti Kustavia jossa oli tarkoitus mennä käymään kaupassa. Nettisivun vakuutteluista huolimatta paikallinen osuuskauppa pysyi suljettuna ja vaihtoehdoksimme jäi lähteä kohti Enklingeä toivoen että paikallinen kauppias olisi saarella.

Hyvissä ajoin lähdille ajamaan kohti Vuosnaista josta yhden lossimatkan jälkeen alkaisi oikea laivamatka kohti Ahvenanmaata. Satamassa otimmekin ensituntuman kalastukseen vaikka silakat jotka parveilivat rannassa olivatkin liian pieniä hauenpyyntiin viritetyille vieheillemme. Hetken kuluttua istuimme mukavasti laivan kahvilassa ja matkasimme kohti Åvaa.

Åvassa laiva purki pikaisesti lastinsa maihin ja seurasi 30 minuutin ja 30km pikataival seuraavalle laivalle. Yritimme vielä pikaisesti metsästää kauppaa ja mahdollisesti pankkiautomaattia muistamatta ettei moista värkkiä ole saaristossa laisinkaan. Ehdimme kuitenkin ajoissa Enklingeen menevään laivaan ja istuimme jälleen kahvilaravintolaan odottelemaan. Matkalla maistui lihapullat muusilla. Alkuiltapäivästä saavuimme lopulta päämääräämme: Enklingen pienelle saarelle keskelle Ahvenanmerta.

Ihmeen kaupalla paikallinen kauppias oli paikalla ja vielä kauppa avoinna. Olemme tulleet tutuiksi jo aiemmilla reissulla ja jälleennäkeeminen oli miellyttävä kokemus molemmille. Juttua piisasi pitemmäksikin aikaa. Ostimme kasan ruokaa ja lähdimme kohti majapaikkaamme Norrbo Stugoria jossa Lotta ja Bo jo odottelivatkin meitä. Saimme käyttöömme hienolla merinäköalalle korkealla kallioiden päällä olevan mökin ja astuimme taloksi.

Kalaan poltti kovasti päästä mutta väsymys painoi jo silmää. Kävimme kuitenkin venevalkaman takana heittelemässä kokeeksi muutamia heittoja siltä varalta että kivien ja levien seassa möllöttäisi haukienpulikka. Turha oli toivo, siirryimmekin iltapalalle. Arttu vetäytyi yöpuulle ja minä taas Markuksen kanssa parantelin maailmaan hieman puolelle yölle. Samalla hiomme merikortin kanssa vähän strategiaa tuleville päiville. Jos olisi tyyntä menisimme heti aamusta kohti läntistä rantaa ja menisimme katsastamaan meritaimen paikat. Lopulta uni voitti...









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti