Viikonloppukulinarismia - lohta, uunijuureksiä ja kasvispastaa

Flunssasta huolimatta ja ehkä juuri siitä johtuen tekee mieli syödä hyvin. Hyvä ruuan laitto ei tarvitse olla monimutkaista ja työlästä.

Aloitimme siitä että teimme listan ostoksista mitä tarvittaisiin, ajatuksena oli tuorejuustolohi ja uunijuurekset. Vallitsevasta olotilasta johtuen pyysin vaimoani tuomaan kaupasta valmiin fileen, en jaksanut alkaa itse leikkaamaan vaikka ei se niin iso juttu olisi ollut.

Perustimme keittiöön peruna- ja juuresteatterin:

- 2-3 porkkaanaa
- 4-5 perunaa
- 2 punajuurta
- 1 iso sipuli
- 1 iso lanttu

Kaikki sopivan kokoiseksi kuutioksi, perunat, porkkanat, lantut ja punajuuret ensin mikroon 10min ja samaan aikaan uuni lämpeämään n. 200C. Uunivuokaan öljyä, juurekset sekaan sipulin kanssa, mukaan mausteita kuten suolaa sekä tinjamia (rosmariini käy myös hyvin ja muut kypsentämistä kestävät yrtit). Pari sekoituskierrosta ja vuoka uuniin.

45 minuutin päästä perään kala joka ei muuta tarvi kuin päällensä tuorejuustokuorruteen ja sitten odotellaan vielä n. 20min.

Kun muistin että voisihan ruuasta kuvankin ottaa, oli jäljellä enää tämän verran...

Ruuan laittamiseen meni noin 60-90 minuuttia kaikkineen, hintaa tuli n. 20e eli annos oli alle 5e (tuosta kun tuli noin 5-6 annosta).


Seuraavana oli vuorossa rääppijäiset. Uunijuureksiin oli ostettu myös kesäkurpitsaa mutta se sattui unohtumaan matkan varrella jääkaappiin. Ei muuta kuin keksimään sille käyttöä.

Resepti oli yksinkertainen

- 1 paketti minitomaatteja
- 1 kesäkurpitsa
- 1 iso sipuli
- 3-4 perunaa
- rosmariinia, tinjamia, oregaanoa
- eiliset tuorejuuston jämät (tomaattista välimeren yrttisekoitusjuustoa..)

Öljyt kasarin pohjalle, perään sipulit, ja loput... Rauhassa kuulottelua että nesteet irtoaa ja mukaan tuorejuusto ja pari desiä vettä. Yrttiä maun mukaan. n. 30-40 min keittelyä että tulee riittävän hautunutta. Lisäkkeeksi vaikka spagettia... Näin syntyi todella hyvä kasvispasta...

Lautasen reunalla on vielä eilistä uunijuuresta jonka samalla lämmittelin uunissa....

Tämän annoksen hinnaksi taisi tulla noin 1,5e jos sitäkään... Ja koko setistä tuli n. 4-5 annosta (riippuu vähän miten nälkäistä ja isoruokaista porukkaa on)

Pekuuli-rohdos eli Rommitotia räkätautiin

Froikkareiden innottamana ja muutaman kokeneemman lapinkulkijan suosituksesta päätin kokeilla todellista "aikuisten miesten juomaan" eli pekuulia.

Kun vielä ajankohtaan sopivasti on saanut aikaiseksi syystalven toinen flunssan niin rommitotit kuulostivat todella hyvältä ajatukselta. Rhum pecoul eli kotoisesti Pekuuli on 54% vahvuista tummaa rommia ja tarinoiden mukaan suosiossa varsinkin vanhanliiton lapinmatkaajilla. Johtuen varmaan riittävästä alkoholimäärästä koska kairaahan ei kannata vettä kantaa.

Perusainekset rommitotiin ovat yksinkertaiset:

- kuumaa vettä
- sokeria/fariinisokeria/hunajaa... (ei pakollista)
- rommia

Yleensä suhde on niin että vettä on vähän enemmän kuin rommia, itse tein niin että pekuulia oli pohjalla n. 1/5-osa kupista ja loput vettä, 1/4 tai 1/3-osa suhteellakin toimii mutta saa varautua siihen että alkoholipitoinen juoma kihahtaa kivasti tukkaan. Lääkkeeksi kun ottaa niin humaltuminen ei ole millään laatua se tarkoitus.

Kolmen rommitotin ja viiden rommikolan jälkeen olo oli paljon parempi. Flunssainen olo oli jäänyt taka-alalle kuin taikaiskusta. Kyllä vanha kansa tietää...

"eihän sitä meikeläisen kovemmassa päässä puoli pekulia tunnu missään..." laulaa Pekka Myllykoski ja uskon kyllä että ihan omasta kokemuksesta. Hyvä lääke ja tulee pakolliseksi ostokseksi rinkkaan seuraavalle pidemälle retkelle!

Tässä vielä pekuuliaiheinen musiikkikappale josta sain ajatuksen kokeilla moista herkkua, lapinreissun tarina tuntuu olevan.. http://www.youtube.com/watch?v=rlD-GezTHlM

Jouluoluiden vuosikerta 2012 - osa 3

Ei toista ilman kolmatta... Keittiössä avautui juuri Gouden Carolus Cuvee Van De Keizer 0,75 aitokorkillinen belgialainen ale.

Olemukseltaan tyypillinen belgi, vahva ja runsas. Väriltään vaalean kellertävä olut. Alkon kotisivut kuvailevat myös hunajaiseksi ja yrttimäiseksi. Gouden Carolus Cuvee Van De Keizer on saanun makunsa useista belgialaisista maltaista ja humalista, lisäksi mukana on yrttejä. Kokonaisuus on onnistunut vaikka ehkä hieman erikoinen. Yrttisyys ei maistu liikaa läpi mutta on huomattavissa kun makuun keskittyy

Tämä on ehdoton jouluoluiden "jokeri" joka kannattaa maistaa. Vahvuus tällä oluella on 10%

Jouluoluiden maistelu loppuu tältä iltaa koska maistelija alkaa olemaan pikkuisen huppelissa ja makujen erottaminen alkaa tuottamaan enemmän vaivaa kuin iloa :-) Kiitoksia, jatkamme taas tästä...

Jouluoluiden vuosikerta 2012 - osa 2

Jouluolut maistalut jatkuu ja seuraava kohteemme on Belgia.

Oluena suodattamaton ja kullanruskea St Martin jouluolut. Maku on runsaan täyteläinen ja vivaihteikas. Olemukseltaan niinkuin jo aemmin maistettu La Trappekin sahtimainen. Jälkimaussa erikoinen makea "piikki" josta ei oikein saa tarkkaan kiinni. Perusmaussa on selvästi katkeron maku. Mielenkiintoinen makukirjo on saatu aikaan tähän mainioon olueeseen.

Vahvuudeltaan olut on belgialaiseen tyyliin vahva 8,5%

Jouluoluiden vuosikerta 2012 osa1

Joulu tulee vaikkei kalamiesten aina sois... Vedet jäätyy mutta pilkille ei vielä pääse. On puhdetöiden aika mutta ei perhojakaan aina jaksa sitoa.

Mikä olisikaan mukavampaa kuin viettää itsenäisyyspäivän aattoa maistellen vuosikerran 2012 jouluoluita.

Ensimäisenä aloitetaan Koffin Jouluoluesta, vahvuudeltaan 4,6%. Olemus on täyteläinen, jopa yllättävän täyteläinen ollakseen Keravalainen. Positiivinen yllätys. Maku on paksu ja täyteläinen eikä maku katoa hetkessä suusta. Voisin harkita tätä joulupöytään juomaksi ihan hyvin. Oluen maltaat ovat Lammilta joka tunnetaan sahdistaan kansainvälisestikin. Koff on onnistunut luomaan tasapaksuun suomalaiseen keskikaljamassatuotantoon piristävän yllätyksen.

Seuraavana siirrytään Hollantiin ja otetaan työalle La Trappen jouluolut Bockbier. Vahvuus on 7%. Suodattomaton olut on väriltaan tummanruskeaa, jopa sahtimaista. Maussakin tulee ensimäisenä mieleen sahdin makeahkot vivahteet vaikka olut itsessään ei ole kovinkaan makea. Maku on hedelmäinen niinkuin tuoksukin, vahvuudestaan huolimatta vivaihteikas ja herkkä. Voisi olla mielenkiintoista kokeilla tätä sinihomejuustojen ja keksien kanssa.

pruuvipäiväkirja osa 123: Si Soave

Vaimoni oli kaupassa käydessään hankkinut edullisesti ahvenanmaalaista kirjolohta ja tottakai kalan kanssa nautitaan aina valkoviiniä. Tie vei siis Alkoon ja valinta osui tällä kertaa italialaiseen kuivaan valkoviiniin nimeltä Si Soave.

Viini on kotoisin Veronan alueelta ja on luonteeltaan pehmeä ja kevyt. Tuoksu on hyvin hento, aavistuksen hedelmäinen mutta erittäin herkkä ja varovainen. Ensituntuma suussa on hieman hapokas, viini tarvitsee ehdottomasti rinnalleen ruokaa johon sen makumaailma istuu. 

Kirjolohifileestä on leikattu medaljonkeja joita on paistettu voissa, kastiketta ei valmistettu vaan valittiin kevyt vaihtoehto: kermaviiliä maustettuna yrttivalkosipuliseoksella.  Kirkke saa kumppanikseen perinteisen voilla ja suolalla maustetun perunasurvoksen sekä paistettua punasipulia.

Kokonaisuus joka tapauksessa toimii ja viini alkaa elämään ihan uudella tavalla kumppaninsa kanssa. Hyvän ruuan laittaminen ei ole vaikeaa, koko aterian valmistaminen koko perheelle kesti alle 30 minuuttia ja reseptit irtosi omasta päästä... Kokeilemalla oppii ja tosiasia on se että sopivasta kun voita käyttää niin ei voi saada huonoa ruokaa aikaiseksi...

Syysreissu Storträskiin

Kalastuskausi lähenee loppuaan mutta kunnon kalamies ei anna periksi vaikka ilman kylmenee ja sää on satainen. Maiharit jalkaan, pari hätäistä ottipeliä penkistä rasiaan, makkarapaketti kaupasta ja kohti kalavesiä.

Tällä kertaa vakiojoukkomme oli saanut vahvistukseksi Jannen joka on iästään huolimatta tai ehkä juuri ikänsä takia todella kova ja innoskas kalamies. Aamusta kello 8 lähdimme liikkelle, ensin kaupan kautta ja sitten pienen etsimisen jälkeen Storträskin parkkipaikalle josta on reilu kilometri matkaa itse kohteeseen.

Polku oli jälleen kerran mutainen ja märkä mutta kunnon jalkinevalinta antaa mahdollisuuden kulkea "omia polkujaan". 35 minuutin kävelyn jälkeen olimme lammen rannalla.

Itse kalastin lähestulkoon vain perhovälineillä. Liitsillä ja pulalla yritin kovasti ronkkia joka nurkan mihin vain ylettyi. Parkkipaikan puoleisessa päässä on hyvin tilaa takaheitolle ja muutekin kalastaminen on mukavaa. Havaintoja kaloista en vaan näkynyt joten lähdimme pohjoisrantaa pitkän kohti tulentekopaikkaa.

Kova yrittäminen ei ottanut tuottaakseen tulosta. Janne, Arttu ja Lissu kalastivat lammen reunan heitellen virvelillä lippaa, välillä s-mutkaakin mutta hiljaista oli. Makkaranpaisto alkoi tuntua houkuttelevalta vaihtoehtolta koska olimme jo reilut pari tuntia pyytäneet "eioota".

Taukopaikalla katselimme kun vastarannalla oleva kalastaja väsytti pohjaonkeen iskeneen kirjolohen. Toisen saa ja toiset ei... Myös toisella seurueella oli napannut pieneen harmaaseen lottoon. Mutta hiljaista silti oli. Palasimme makkaranpaiston jälkeen takaisin itse asiaan...

Ilta alkoi jo painamaan päälle ja jossakin vaiheessa oli vain todettava että nyt menee munat pataan. Jannella oli pari karkuutusta, itselläni muutama epäselvä tärppi, Lissu näki useammankin kirjon seuraavaan mutta lippa ei vaan maistunut. Arttu nosteli "partahaukia" iloisena, sentään joku meistä sai jotain...

Kokonaisuudessaan hyvä päivän retki. Kalaa olisi voinut edes se yksi nousta mutta ainahan ulkoilu kotona makaamisen voittaa ja makkara on maailman hienoin kurmeeruoka nuotiolla paistettuna ja sen rinkassa raahatun oluen (yhden ainoan) kerta nautittuna.




Suosittelen lämpimästä Storträskiä kalastuskohteena, alue sijaitseen Vantaan ja Sipoon rajalla. On keskellä luontoa mutta ei kuitekaan ihan erämaata. Mukava päiväretken kohde eikä luvatkaan kovin kalliita ole, 10e aikuinen ja 5e lapsi. Istutusmäärään nähden todella kohtuullinen hinta...

http://www.stortrask.com/

Syksyn satoa ja kalaunelmia

Syksy koitti viimeinkin ja metsät ovat täynnä marjoja sekä sieniä. Nastolan maastot ovat havaittu erittäin hyviksi ja monipuolisiksi.

Kangaslampi SFC on tarjonnut kohtuullista maksua vastaan luonnonläheisen ja omatoimisen kausipaikan kesän pohjoisen seikkailujen jälkeen.

Pojan kanssa ollaan metsiä kierrytty, ensin kanttarellejä etsien sitten mustikkaa ja puolukkaa poimien ja loputa sitten mättäät pöisten penkoen suppilovahveroita.

 

Kalastustakin on harrastettu kovasti mutta tulos on ollut vähän heikkoa. Mutta maisemat ovat korvanneet kyllä vähäisen saaliin.

 

Kangaslampi Nastolassa. Heti rannasta on 4m vettä ja keskellä mennään jo lähes kymppiin...

 

Kangaslammesta on tosiaan yritetty narrata kalaa vähin tuloksin. Hankin "haennoutajan" isolla levyllä että saadaan vaappu syvään veteen heti heitosta. Mutta hiljaista on lammella ollut.





Vesijärvi - Päijät-hämeen kirkkaat vedet...

Lauantaipäivä oli hikisen helteinen ja ukkostakin oli ilmassa. Vähän päässä jyskytti perjantai-illan saunominen mäyräkoirineen mutta kalalle oli päästävä. Vaununaapuri teki sitten ehdotuksen josta ei voinut kieltäytyä.

Suuntasimme autolla kohti Lahden Vesijärveä ja pakkasimme koko porukan pieneen 80-luvun lasikuituveneeseen. Hyvin vanharouva jaksoi koko lastin kantaan ja matka kohti kalavesiä alkoi puolipilvisessä mutta lähes helteisessä säässä

Lähdimme ensin yrittämään Lahden keskustan läheistöllä olevan matalikon reunaa pitkin että jos sattuisi että siellä kala olisi syömätuutella. Eikä mennyt kuin puolisen tuntia kun kummassakin vavassa oli perän jälkeen tärpit. Toisessa rapalan esko ja toisessa syvällä uiva ahvenjäljitelmä. Mutta kiinni ei kala jäänyt. Vähin erin lähestyimme aallonmurtajaa joka oli ihan Sibeliustalon rannassa. Moottori seis ja heittelemällä. Muutaman kerran saimme kalaa seuraamaan viehettä mutta yhtään tärppiä ei noin tunnin aikana ollut.

Siirryimme matalikon toista reunaa pitkin taas vetouistellen kunnes pamahti kunnolla. Jarru narahti ja vavassa tuntui tuttu jykyttävä tunne. No, niin! Nyt on kiinni... Ei... se perkule pääsi irti.. Kelasin varalta ylös ettei ole pohjakosketus mutta kartasta päätellen vettä oli sen verran että kyllä taisi kala tullu huijatuksi mutta ei sitten jäänyt kiinni asti. Jatkettiin matkaa kohti Mukkulan rantaa jossa heittelyä vajaan tunnin verran mutta ilman lopputulosta.

Vähin erin ajelimme takaisin satamaan ja totesimme että munat meni pataan tällä(kin) kertaa. Aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta ja olipa sentään tapahtumia...

Backpackers season V: Deep Lapland One

Video on viimein valmis...

Hotelli Monttel ja tunturivaellus

Aamu "valkeni" poutapilvisenä ja päätimme lähteä kohti Monttelin majaa jonne matkaa tulisi noin 5km. Tätä varten oli talvi harjoiteltu ja nyt olisi tarkoitus näyttää, ainakin itselleni, että jaksan kavuta 300-400m tunturin rinnettä.

Ensin saavuimme Vuontisjärven päähän ja tottakai katsastimme "akvaarion". Siellä ne edelliseltä illalla jäljelle jääneet ahvenet möllättivät.

Jatkoimme pitkospuita kohti tunturin reunaa ja lähdimme kiipeämään polkua pitkin kohti kolmen tunturien laen välissä olevaa Monttelin majaa. Aamulla tuulta oli vähän ja saimme seuraksemme runsaan joukon hyttysiä ja märäkäisiä.

Polku oli ajoittain todella hyvä mutta toisinaan taas lähes rakkakivikkoa, reilun tunnin nousemisen jälkeen saavumimme kuusi-rajan ja jatkoimme nousua vaivaiskoivu-metsikössä

Mikään kiirehän ei tule olla ja kun elopainoa allekirjoittaneella on enemmän kuin runsaasti, tulee levätä usein ettei kroppa joudu liian kovilla

Mutta viimein, reilun kahden tunnin jälkeen se Monttelin maja tuli vastaan. Ensiksi laitoimme tulet ja aloimme keittämään vettä jonka haimme läheisestä purosta.

Hotelli Montell on yhdellä 4 hengen huoneella varustettu majoitusliike. Sisävessa on ulkorakennuksessa ja juokseva vesi löytyy n. 50m päästä päärakennuksesta. Mukavuuksiin voi lisätä myös että itse majoitushuone on lämmitettävissä. Pihalta löytyy myös täyden palvelun omatoiminen ravitsemusliike. Hyttyset ja mäkäräiset sisältyvät hintaan!

Maisemat ovat viiden tähden luokkaan ja mitä parasta, yöpyminen ei maksa mitään!

Keittelimme nuudelisopat ja söimme eväsleivät. Lähdimme vähinerin laskeutumaan takaisin Vuontisjärvelle.

Maisemat olivat henkeäsalpaavia koko matkan.

Lähdimme aamusta klo 9:45, majalla olimme noin klo 13 aikaan ja takaisin vaunulle joka oli Vuontisjärven lähistössä palasimme 16:20.

Tämä oli meidän perheen ensimmäinen vaellus tunturiin ja lisää tulee kunhan kunto ja terveys sen sallii!

Upea ja suositeltava kokemus!

Tunturiahventa akvaariosta

Muutaman päivän kalastustauon jälkeen polte vesille oli kova. Pojan kanssa katselimme kartaa vaunun pöydän päällä ja totesin ettäVuontisjärvestä lähtevä välijoki voisi olla mielenkiintoinen tuttuvuus.

Matkaa tuli vain noin kilometrin verran eli lähdimme heti aamusta tutkimaan pojan kanssa pelipaikkoja.

Joki oli todella pieni, enemmin voisi sanoa että kyse oli purosta mutta paikka oli uskomattoman kaunis. Pieni joki mutkitteli tunturimaisemassa pitkin "peltoa"

Kyse oli oikeasti pellosta, nämä ruohot käytiin niittämässä syksyllä ja paikka oli ollut vuosikymmeniä heinäntekokäytössä. Tämän tiedon vahvisti paikan isäntä ja pellon reunassa olikin pieni kyltti missä toivottiin ettei heinää tallattaisi.

Joen ensimäisessä mutkassa oli iso monttu jossa oli paljon isoja ahvenia. Paikka sai välittömästi nimen "akvaario" koska kalat olivat pinnalta nähdävissä ja uivat "altaassa" kuin akvaariossa. Mutta mikään uistin ei tuntunut kelpaavan näille vedeneläville. Ainoa mikä sai altaaseen liikettä oli se kun uistin tarttui pohjaa ja mukana tuli iso puun- tai heinänkappale. Sitä koko parvi tuli katsomaan läheltä tarkkaan.

Ilman saalista palasimme akvaariolta mutta päivälevon jälkeen lähdimme kohti Ounasjokea. Heti sillan vierestä löysimme oivan paikan kalastaa. Itse kahlasin kosken yläjuoksulle mutta ilman tulosta. Ei tapahtumia. Lissu ja Arttu heittelivät sillan alta mutta ilman isompaa tulosta. Päätin siirtyä sillan alapuolelle  kalastamaan ja ensimmäinen heitto ja tärppi. Ei, se on pohjossa kiini... Ei kyllä tämä kala on... Irti... Mutta hei, tässä on kalaa... Toinen heitto... Ei mitään...

Siirryin alemmaksi kosken loppuliukua, heitin kuulapää-redtagiä loppuliukuun ja annon perhon uida koskesta alas. Taas pohjassa... *prkl* ei kun täällä on kala... Pienen taistelun jälkeen pieni n. 20cm taimen antautui haaviin. Kaunis kala, perho pahasti suussa, ei ole eläjäksi mutta takaisin veteen vaikka sydäntä riipaisi. Seuraava heitto, taas vapa nykii, nyt on isompi... Näytille tuli, ääh... alamittainen tämäkin mutta lähes kolmikymppinen... Haaviin vaan. Arttu tuli paikalle ja laski kalan takaisin veteen. Seuvaava heitto, hiljaista on... Joko ne loppui siitä koskesta, eikun tärppi taas! Irti... Eikun uudelleen... Perho lentää hyvin liukiin ja naps taas on kiinni. Nyt on iso... Väsyttelin kalaa reilun minuutin kunnes tuli näytille, ei tämäkään oli mittakala... Vähin erin haaviin ja toteamus, onneksi ei ole pahasti kiinni. Takaisin jokeen...

Vesisade yllätti ja päätimme lopetta kalastuksen tältä erää. Siirtyminen vaunulle ja alimittaisen taimenet lisäsivät vain nälkää... Nyt pitää päästä hakemaan "akvaariosta" ne ahvenet!

Kuulapääpupaa perukkeen jatkeeksi ja kohti "akvaariota". Ensimmäinen heitto ja naps... Nyt kelpaa... Ensimmäinen ahven oli pieni mutta kuitekin paistokelpoinen. Uusi heitto ja taas siima soi! Tämähän vetää, olisi sittenkin taimen... Ei mutta isompi ahven... Vettä sataan kaatamalla niskaan mutta ei muutakuin uutta matoa koukkuun... Mutta enää ei kelpaa... Kalat ei innostu perhosta...

Kova yritys mutta kalat eivät kiinnostu, ei vaikka käyn puolet rasiasta läpi. Pinnalla pyristelevä vesiperhonen antaa vinkkiä ettei pinturin kelpaa yhtään. Saalis jäi kahteen mukavan kokoiseen ahveneen.

Kokonaisuudessaan oli loistava päivä: kaksi pannuahventa ja kolme mukavan kokoista taimenta vaikka se mittakala jäi vielä veteen. Tapahtumia riitti koko päivän ajaksi

Angelvaara, Tanhua, Savukoski

Kairijoen jälkeen lähdimme kohti Tanhuan kylää jossa päiväretkikohteeksi valikoitui angelvaara. Ensin 2,5km metsäautotietä ja sitten parin kilometrin kävely joka oli läpileikkaus metsälapin maisemista: kangasmetsää, suota ja vaaramaisemaa.

Vaaralle nousi todella jyrkkä polku jota nousimme n. 100m ja totesimme että alaspäin tuleminen tulisi olemaan niin vaikeaa että emme lähte yrittämään vaaran laelle asti.