keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Jouluoluiden vuosikerta 2012 osa1

Joulu tulee vaikkei kalamiesten aina sois... Vedet jäätyy mutta pilkille ei vielä pääse. On puhdetöiden aika mutta ei perhojakaan aina jaksa sitoa.

Mikä olisikaan mukavampaa kuin viettää itsenäisyyspäivän aattoa maistellen vuosikerran 2012 jouluoluita.



Ensimäisenä aloitetaan Koffin Jouluoluesta, vahvuudeltaan 4,6%. Olemus on täyteläinen, jopa yllättävän täyteläinen ollakseen Keravalainen. Positiivinen yllätys. Maku on paksu ja täyteläinen eikä maku katoa hetkessä suusta. Voisin harkita tätä joulupöytään juomaksi ihan hyvin. Oluen maltaat ovat Lammilta joka tunnetaan sahdistaan kansainvälisestikin. Koff on onnistunut luomaan tasapaksuun suomalaiseen keskikaljamassatuotantoon piristävän yllätyksen.



Seuraavana siirrytään Hollantiin ja otetaan työalle La Trappen jouluolut Bockbier. Vahvuus on 7%. Suodattomaton olut on väriltaan tummanruskeaa, jopa sahtimaista. Maussakin tulee ensimäisenä mieleen sahdin makeahkot vivahteet vaikka olut itsessään ei ole kovinkaan makea. Maku on hedelmäinen niinkuin tuoksukin, vahvuudestaan huolimatta vivaihteikas ja herkkä. Voisi olla mielenkiintoista kokeilla tätä sinihomejuustojen ja keksien kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti