Nastolan vesien syväluotaus

Reissu 1. Jätkien kanssa hifistelemässä ...

Elokuun lopulla pääsimme lähteä kunnolla tutkimaan mitä Nastolan Kukkaset ovat pinnan alle piilottaneet. Ensin soutuvene kausipaikalta veneenlaskupaikalle, siellä perään moottori ja lopulta vielä kaikuluotain. Kolme vapaa ja muutama tölkki olutta. (Vesilläolo ja juopuminenhan ei kuulu yhteen).

Lähdimme puolen päivän aikaan Nastolan kirkonpuoleisesta rannasta ja suuntasimme kohti Pajulahtea. Heti päästyämme matalasta poukamasta alkoi kaiku näyttämään sellaisia syvyyksiä että veditte vaaput veneeseen ja lisäsimme reilulla kädellä painoa. Pohja kumpuili 5-10m syvyydessä kunnes Pajulahden kohdalla tuntui että koko järven pohja katosi altamme. Mittarissa näkyi 28 metrisä , välillä 30 metriä, isoja kaloja jossain 20 metrissä mutta meidän vieheemme metivät varmaan reilusti 10 metriä niistä yli. Muutama matalampi kohta järven pohjoispäässä löytyi mutta pääosin syvyyden olivat yli kymmenen metriä. Vettä kyllä järvessä riitti.

Kahden tunnin ajelun jälkeen totesimme että tyhjän päällä vetäminen ei kannata, satunnaiset kalat kaiun ruudulla eivät kuitenkään osuneet vaappuihin ja vavat pyysivät tyhjää. Joten suuntasimme kapean salmen läpi pienemmälle kukkasjärvelle. Kaloja näkyi mutta vieheemme eivät kiinnostaneet. Reilun tunnin veden jälkeen palasimme isokukkasen puolelle edelleen ilman tärppiä.

Söimme eväitä ja jatkoimme järven eteläpäätyyn. Mielessä kävi jo että nyt meni munat pataan ja vähän epäilimme että päivä oli liian lämmin ja ajankohta turhan aikainen (keskipäivä) kalan pyytämiseen kunnes uimarannan jälkeen pamahti.

Hauki se on, sen tunsi heti. Ei kovin iso mutta onhan sekin jotain. No niin nyt tulee, otappa haavia alle. Kas onhan se isompi kuin miltä se tuntui mutta ei varmaan ole puolta kiloa. Koukut irti pihdeillä ja mokoma penikka takaisin kasvamaan. Eiköhän tämä ole nyt nähnyt. Pakollinen kalakin oli saatu. Siirryimme Kangaslammen täyden palvelun leirintäkeskukseen saunomaan ja grillaamaan porsaan filettä.

Reissun tärkein anti oli kuitenkin että nyt järvestä on selkeä kuva, missä on vettä ja missä taas matalaa. Seuraavalla reissulla osaa jo kohdistaa paremmin mihin suuntaa veneensä.

Reissu 2: Ahventa perholla kukkaselta...

Kukkasjärvien välissä on kapea salmi, käytännössä se on pengertä jonta pitkin kulkee tie Pajulahteen. Vedet virtaavat lopulta muutaman metrin leveästä siltarummusta josta nyt juuri ja juuri mahtuu soutuveneellä läpi.

Paikka on kuin tehty ahvenen kalastukseen koska sillan alle muodostuu virtausta. Melkeen joka kerta kun autolla ajaa sillan yli, näkee rummun vieressä kalastajia onkeineen tai virveleineen. Päätimme perheen kanssa kokeilla paikkaa.

Lissu ja Arttu ottivat perinteiset jigi/lippa-vavat ja minä taas perhokepin. Päähän laitoin kalajäljitelmän, hieman tinseli-tyyppisen, perhon. Muutaman heiton jälkeen pieni ahven napsahti perhoon. Pahaksi onneksi kala oli saanut koukkun kiduksiinsa eikä siinä ollut enää eläjäksi. Eikun uutta pyyntiä, hetken heittelyn jälkeen nappasi jo isompi kala. Alle 100g, ei taida olla edes 50g... no onhan tuossa jo tuo yksi, jos tästä nyt ottaisi. Arttu siirtyy samalla siltaa pitkin minun puolelleni kun huomaa että kalaa tulee.

Takaisin perhoa veteen, ja taas on kala kiinni... Onpas nälkäisiä mutta pahuksen pieniä. Samaa kasaan, kyllä näistä fileet saa kun tarkkaan leikkaa. Ja taas on kala perhossa, sisaruksia taitavat olla kun ovat niin samaa sarjaa kaikessa suhteessa.

Reilun tunnin onkimisen jälkeen oli paistikalat rannalla. Virveliin ei ottanneet vaikka mitä tarjosi. Mutta perho kelpasi mukavasti.

Kangaslammella siivosin kalat, vedin fileiksi ja paistelin uusien perunoiden kanssa. Kyllä taas kelpasi vaikka olin kesällä tottunut vähän isompiin ahveniin.

REISSU 3: Syvänteen reunalla rantahaukia kiusaamassa

Lähdimme syyskuisena aamuna kokeilemaan juuri ostamaani vapaa Kukkasen eteläisen rannan syvänteen kohdalle. Syvänne on mukavassa paikassa, heti rannassa ja sinne pääsee jalan veneenlaskupaikalta. Mukaan pari olutta ja sopiva määrä vieheitä. Kaislikon kohdalla molskahti hauki rannasta karkuun, kalaa ainakin on....

Istuimme perheen kanssa kallioille ja alkoille heittelemään. Pohjoiseen päin ranta oli muutaman metrin matala kunnes putosi lähes pohjattomaksi montuksi. Kaiulla oltiin saatu 8m lukemia heti rannan tuntumasta. Länteen päin taas ranta putosi suoraan syvyyteen. Kyllä luulisi että kalaa on. Pinnassa kävi kova kuhina, pientä särkikalaa varmaan mutta jotain ne säikkyivät...

Hiljaista oli kuitenkin... ei kelvanneet eväät tällä kertaa ja lähdimme takaisin päin kävelemään. Jätin yhden vavan vielä käteen koska tullessani syväteellä huomasin paikan josta voisi ehkä heittää. Virittelin jerkin ihan huvikseni, jos sattuisi että olisi isompi mamma rannassa kotona. Pari heittoa ilman tulosta kunnes vapa taipui. Ei mennyt munat pataan nyt... Näin kalan mutta ihmettelin että onpas vahva noin pieneksi pulikaksi. Ei taida olla edes puolta kiloa. Pari minuuttia piti taivutella kalaa kaislikosta pois, onneksi oli ottanut jerkin suuhunsa kokonaan ja sain pulikan lopulta rantaan. Eihän nämä nyt niin pieni ollutkaan, kyllähän tämä yli puolikas on varmaan, näytti vedessä vaan niin rääpäleeltä. Eikun pappia päähän, tästä tehdään fileet.

Hauki kylmään suolan kanssa ja saunomaan. Tyytyväinen mieli, kalaa tuli. Seuraavana aamuna aamupalalla vetäisin fileet irti, leikkasin "anopinpalan" sivuun ja laitoin  korppujauhot fileiden päälle. Pikaisesti pannulla ja siinä hyvä. Leivän päällä lisäksi suppilovahverokanntarellisipuli-paistosta. Kyllä taas kelpasi kunnes ... Perkule, se anopinpala on näemmä päätynyt pannulle. Syljin piiloruotoja suusta joka palasella. Ei tämä pitää ottaa pois. Ensi kerralla laitan kyllä sen palan suoraan roskiin tai syötän naapurin kissalle...