Olimme viettäneet vajaan viikon Ylläksen Pitkäjärvellä ja Äkäslompolossa Äkäsjoen vierillä. Kalansaaliin määrä jäi kuitenkin pieneksi vaikka Artun saama ahven olikin ikimuistoinen, olihan se toinen heittokalastusvälinein saatu kala ja ensimmäinen ihan paistamiskokoinen.
Kolari oli siksi luonnollinen valinta pysähdyspaikaksi ja kun vielä Jouttensuvannosta löytyi kustannustasoltaan äärimmäisen maltillinen leirintäalue jonka vuorokausihintaan sisältyi saunan täysin vapaa käyttöoikeus, oli asia selvä. Leiriydyimme Kolarin ja Pellon rajalla sijaitsevaan luonnonkauniiseen torniojoen rantatörmään.
Kalaluvan ostin viikoksi "väylään", enemmänkin kannatuksen vuoksi koska todellista tarkoitusta lohenkalastamiseen ei minulla ollut ja isomman harjuksen saaminen olisi vaatinut aika paljon tietoa ja taitoa. Toisaalta sama lupa kävi Muoniojoen puolelle joka lisäsi luvan käyttökelpoisuutta.
Kahluuhousut jalkaan ja veteen... Torniojoesta nousi pientä harjusta tiiviiseen tahtiin, samalla tahdilla kalaa meni takaisin jokeen koska mitään iloa ei moisesta silpusta olisi ollut ja pahasti alamittaista. Yhtään isompaa harjusta ei siinä kohden jokea tuntunut olevan tai sitten en vain saanut niitä kiinni. Yhden pienen taimenen koukutin myös sateisena ja kylmänä aamuna mutta mittaa oli niin vähän ettei muuta kuin takaisin väylään kasvamaan, jos sitten muutaman vuoden päästä.
Perhokalastajien irc-kanavalla oli ollut puhetta Kolarin kalastusmahdollisuuksista ja yksi paikallinen kalastaja lupautuikin oppaaksi kunhan vain ilmestyn paikoille. Jospa tämä kääntäisi suhteellisen onnettoman kalastusonneni paremmaksi. Viestiä internetin kautta ja sovittiin treffit Kilpisjärventien varressa olevalle levähdysalueelle. Katsastimme joen joka virtasi heti levähdysalueen takaa:"ei tähän kannata mennä, ajetaan vähän tuonne ylemmäs, tuolla on hyvä metsäautotie ja siitä sitten jalan kalastuspaikolle". Näin tehtiin, samalla hieman vilkuiltiin taivaalle koska jo yksi ukkosenilma oli mennyt päivän aikana ohise ja uutta pilveä nosti lännen suunnalta... Kastutaan sitten, eisenväliä...
Pienen kävelyn jälkeen saavuimme joelle. Aloitimme kalastamaan alajuoksulta päin, pidemmän koskiosuuden puolesta välistä. Koskessa oli taimenta, ajoittain sen verran että kun koskessa kahlasi, pakeni osa saaliista saappaan alta turvaan. Kalaa siis oli mutta aika pientä. Hetkittäin pinturiin kävi tammukka, pienikokoista mutta äärimmäisen kovia taistelemaan. Mutta takaisin kasvamaan, jos ne ylipäätään tuosta isommaksi muuttuvat. Koski koskelta noustiin ylöspäin ja samalla kuunneltiin kun ukkonen lähestyi. "Ei se taida päälle tulla...".
Ylempänä alkoi pitkä suvantoalue jossa tuikki kutsuvasti, ongelmaa vain aiheutti salaman ja jyrinän välisen ajan jatkuva lyheneminen kunnes väli alkoi lähenemmään nollaa. Päätimme tulla joesta pois ja mennä pitämään sadetta matalaan koivikkoon. Joimme kahvia ja pohdimme peliliikkeitä. Muutama taimen oli tullut sekä pari harjusta mutta ei mitään kovin maatakaatavan isoa. Lapin ilta on pitkä ja valoisa, päätimme jatkaa kalastusta ukkosen jälkeen vaikka kello läheni jo iltakymmentä.
Ukonilman kastelevat kalamiehet palasivat joen varteen mutta kalat olivat kadonneet. Ei tuikkinut enää, eikä uppoperhokaan kelvannut. Puolen tunnin yrittämisen jälkeen tuli luovutus, alkoi olla kylmä ja varusteet suhteellisen kosteat. Mutta tänne palataan...
Muu perhe oli lähdössä etelään yöjunalla, päätimme kalastusoppaani kanssa käyttää tilanteen hyväksi ja mennä Kolarinsaaren rannalle kalastamaan Muoniojokeen. Puupan nahat jalkaan ja kylmään veteen. Neljän tunnun kalastustulos oli suhteellisen lohduton: pari alamittaista ja muutama tärppi. Ei ollut kala syönnillä. Päätimme palata seuraavana päivän Naalastojoelle.
Lähdimme puolenpäivän tietämissä kohti Naalastojokea. Ajoimme metsäautotien päähän ja aloitimme määrätietoisen lähestymisen kohti koskea. Nyt nappaa! Koskelta heti parit tammukat savukaloiksi, muutama karkuutus ja pientä silppua. Kohti suvantoa jossa kävi sellainen pärske että siellä on varmasti jotain isoa. Heitto, kiinni... Parin minuuttia taistelua ja irti... Uudelleen... Taas olisi kiinni isompi.. Tämä nousi sentään haaviin asti mutta ei ollut se iso joka herätti huomiomme jokunen hetki sitten. Minullakin vapa taipui, mutta pieniä ovat...
Näitähän täällä riittää ja pienimmät takaisin kasvamaan... Mutta kyllä syömäkalat saatiin vaikka kalat olivat aika pieniä. 30cm alamitta ei ollut harjuksen suhteen yhtään liian pieni. Suvannossa oli muutaman isomus, yli 50cm mutta eivät suostuneet tänäänkään perhoon. Pari kertaa kävi isompi kiini mutta veteen jäi. Päivän saalis oli ihan mukava:
Ja kala vain suolaan ja savustuspönttöön niin päästään syömään
Jouttensuvannon leirintäalueella syötiin illalla savukalaa. Kutsuttiin karavaaninaapuritkin maistamaa maukasta kalaa. Hyvin kelpasi, vain yksi pieni kala jäi minulle itselleni aamupalaksi. Mutta olipa taas hieno reissu... Vähin erin minunkin tuli alkaa lähtemään kohti etelää vaunun kanssa. Matkaa oli edessä vielä 1200km koska muu perhe oli jatkanut Keravalta Raumalle jonka kautta tuli kierrettyä takaisin vaunun kausipaikalle
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti