Kalareissutarina: Torniojoki - Muoniojoki - Naalastojoki, Kolari, elokuu 2011

Karavaanimme oli vähin erin palailemassa kohti etelään lähes 4 viikon reissaamisen jäljiltä (koko tarina täältä). Muun matkaseurueen aikataulut näyttivät silti että siirtyminen ruuhkasuomeen tulisi suorittaa lähipäivinä mutta itselläni loma oli vasta vähän ylin puolenvälin eli mikään kiire ei sinäänsä ollut.

Olimme viettäneet vajaan viikon Ylläksen Pitkäjärvellä ja Äkäslompolossa Äkäsjoen vierillä. Kalansaaliin määrä jäi kuitenkin pieneksi vaikka Artun saama ahven olikin ikimuistoinen, olihan se toinen heittokalastusvälinein saatu kala ja ensimmäinen ihan paistamiskokoinen.

Kolari oli siksi luonnollinen valinta pysähdyspaikaksi ja kun vielä Jouttensuvannosta löytyi kustannustasoltaan äärimmäisen maltillinen leirintäalue jonka vuorokausihintaan sisältyi saunan täysin vapaa käyttöoikeus, oli asia selvä. Leiriydyimme Kolarin ja Pellon rajalla sijaitsevaan luonnonkauniiseen torniojoen rantatörmään.

Kalaluvan ostin viikoksi "väylään", enemmänkin kannatuksen vuoksi koska todellista tarkoitusta lohenkalastamiseen ei minulla ollut ja isomman harjuksen saaminen olisi vaatinut aika paljon tietoa ja taitoa. Toisaalta sama lupa kävi Muoniojoen puolelle joka lisäsi luvan käyttökelpoisuutta.

Kahluuhousut jalkaan ja veteen... Torniojoesta nousi pientä harjusta tiiviiseen tahtiin, samalla tahdilla kalaa meni takaisin jokeen koska mitään iloa ei moisesta silpusta olisi ollut ja pahasti alamittaista. Yhtään isompaa harjusta ei siinä kohden jokea tuntunut olevan tai sitten en vain saanut niitä kiinni. Yhden pienen taimenen koukutin myös sateisena ja kylmänä aamuna mutta mittaa oli niin vähän ettei muuta kuin takaisin väylään kasvamaan, jos sitten muutaman vuoden päästä.

Perhokalastajien irc-kanavalla oli ollut puhetta Kolarin kalastusmahdollisuuksista ja yksi paikallinen kalastaja lupautuikin oppaaksi kunhan vain ilmestyn paikoille. Jospa tämä kääntäisi suhteellisen onnettoman kalastusonneni paremmaksi. Viestiä internetin kautta ja sovittiin treffit Kilpisjärventien varressa olevalle levähdysalueelle. Katsastimme joen joka virtasi heti levähdysalueen takaa:"ei tähän kannata mennä, ajetaan vähän tuonne ylemmäs, tuolla on hyvä metsäautotie ja siitä sitten jalan kalastuspaikolle". Näin tehtiin, samalla hieman vilkuiltiin taivaalle koska jo yksi ukkosenilma oli mennyt päivän aikana ohise ja uutta pilveä nosti lännen suunnalta... Kastutaan sitten, eisenväliä...

Pienen kävelyn jälkeen saavuimme joelle. Aloitimme kalastamaan alajuoksulta päin, pidemmän koskiosuuden puolesta välistä. Koskessa oli taimenta, ajoittain sen verran että kun koskessa kahlasi, pakeni osa saaliista saappaan alta turvaan. Kalaa siis oli mutta aika pientä. Hetkittäin pinturiin kävi tammukka, pienikokoista mutta äärimmäisen kovia taistelemaan. Mutta takaisin kasvamaan, jos ne ylipäätään tuosta isommaksi muuttuvat. Koski koskelta noustiin ylöspäin ja samalla kuunneltiin kun ukkonen lähestyi. "Ei se taida päälle tulla...".

Ylempänä alkoi pitkä suvantoalue jossa tuikki kutsuvasti, ongelmaa vain aiheutti salaman ja jyrinän välisen ajan jatkuva lyheneminen kunnes väli alkoi lähenemmään nollaa. Päätimme tulla joesta pois ja mennä pitämään sadetta matalaan koivikkoon. Joimme kahvia ja pohdimme peliliikkeitä. Muutama taimen oli tullut sekä pari harjusta mutta ei mitään kovin maatakaatavan isoa. Lapin ilta on pitkä ja valoisa, päätimme jatkaa kalastusta ukkosen jälkeen vaikka kello läheni jo iltakymmentä.

Ukonilman kastelevat kalamiehet palasivat joen varteen mutta kalat olivat kadonneet. Ei tuikkinut enää, eikä uppoperhokaan kelvannut. Puolen tunnin yrittämisen jälkeen tuli luovutus, alkoi olla kylmä ja varusteet suhteellisen kosteat. Mutta tänne palataan...

Muu perhe oli lähdössä etelään yöjunalla, päätimme kalastusoppaani kanssa käyttää tilanteen hyväksi ja mennä Kolarinsaaren rannalle kalastamaan Muoniojokeen. Puupan nahat jalkaan ja kylmään veteen. Neljän tunnun kalastustulos oli suhteellisen lohduton: pari alamittaista ja muutama tärppi. Ei ollut kala syönnillä. Päätimme palata seuraavana päivän Naalastojoelle.

Lähdimme puolenpäivän tietämissä kohti Naalastojokea. Ajoimme metsäautotien päähän ja aloitimme määrätietoisen lähestymisen kohti koskea. Nyt nappaa! Koskelta heti parit tammukat savukaloiksi, muutama karkuutus ja pientä silppua. Kohti suvantoa jossa kävi sellainen pärske että siellä on varmasti jotain isoa. Heitto, kiinni... Parin minuuttia taistelua ja irti... Uudelleen... Taas olisi kiinni isompi.. Tämä nousi sentään haaviin asti mutta ei ollut se iso joka herätti huomiomme jokunen hetki sitten. Minullakin vapa taipui, mutta pieniä ovat...

Näitähän täällä riittää ja pienimmät takaisin kasvamaan... Mutta kyllä syömäkalat saatiin vaikka kalat olivat aika pieniä. 30cm alamitta ei ollut harjuksen suhteen yhtään liian pieni. Suvannossa oli muutaman isomus, yli 50cm mutta eivät suostuneet tänäänkään perhoon. Pari kertaa kävi isompi kiini mutta veteen jäi. Päivän saalis oli ihan mukava:

Ja kala vain suolaan ja savustuspönttöön niin päästään syömään

Jouttensuvannon leirintäalueella syötiin illalla savukalaa. Kutsuttiin karavaaninaapuritkin maistamaa maukasta kalaa. Hyvin kelpasi, vain yksi pieni kala jäi minulle itselleni aamupalaksi. Mutta olipa taas hieno reissu... Vähin erin minunkin tuli alkaa lähtemään kohti etelää vaunun kanssa. Matkaa oli edessä vielä 1200km koska muu perhe oli jatkanut Keravalta Raumalle jonka kautta tuli kierrettyä takaisin vaunun kausipaikalle

Kielajoki, Giellajohka, Inari

Nyt voisi olla hyvä aika palata kesän 2011 kalastuskohteisiin. Ensimäisenä Kielajoki joka virtaa muotkatuntureiden alueelta pohjoiseen kunnes yhtyy kaamasjokeen.

Joessa on harjusta, taimenta sekä hauenpulikoita siimoja katkomaan. Isompaakin kalaa sekaan mahtuu, viikon aikana heinä-elokuun vaihteessa 2011 näin useammankin yli 2kg taimenen nousevan taitavan kalamiehen saaliina.

Saavuimme 30.7 Kielajoella, Giellajohkan retkeilykeskukseen josta otimme viikoksi asuntovaunupaikan. Koko reissusta on laajempi juttu täällä. Ruuhkaa ei ollut ja saimme valita paikan vapaasti alueelta ja laitoimmekin leirin ihan joen viereen. Kalaluvat tuli samalla ostettua ja heti kun leiri oli valmis siirryin rantaan kokeilemaan olisiko kala syönnillään.

Alkuviikko elokuun ensimäisinä päivinä oli kolea, tuuli pohjoisesta ja lämpotila aamuisin oli vain muutamassa asteessa. Vaununaapurin kanssa kävimme muutamana aamuna koittamassa jos kala ottaisi uppoperhoon tai lippaan. Kuljimme Karigasniemen tiestä pohjoiseen (joki on rauhoitettu Karikasniementien eteläpuolella mutta sivujoissa saa kalastaa) noin pari kolme kilometria hiekkasärkkäalueelle mutta kaloista ei näkynyt vilaustakaan. Oli kylmä, kalaa ei käynyt pinnassa eikä uppoperhokaan kelvannut. Virvelillä kalastaminen oli joen matalassa uomassa vaikeaa koska pohjassa ollut vesikasvillisuus tarttui joka heitolla koukkuun ja koko homma turhautti muutaman heiton jälkeen. Vesi oli kyllä täysin kirkasta ja juomakelpoista.

Puolen viikon tietämissä sää kuitenkin alkoi lämmetä. Ensimäiset kosketukseni kalaan sain ihan Karigasniementien sillan alla jossa pitkään kiusasin pientä taimenta joka lopulta uskaltautui näytille asti hyppäämällä komeasti korkella ilmaan. Pieni mutta kaunis kala. Taimen vei kuitenkin voiton eikä tarttunut 18-koon koukkuunkaan.

Torstai-iltana 4.8 lähin alueella saunoneen kalastus-seurueen mukana alajuoksulle päin. Menimme vähinerin länsipuolella joen uomaa kahlaten ja samalla kalastaen. Noin 20 minuutin kalastamisen jälkeen tärppi! Vapaa nyki mukavasti mutta räikkä ei laulanut: Pieni on mutta onko liian pieni? Varoen vedin siimaa ja hapuilin haavia toisella kädelläni. Ei kyllä ole suuren suuri mutta silti: elämäni ensimmäinen jokitaimen! Haavissa! Tästä se lähtee! Kala takaisin kasvamaan...

Jatkoimme alaspäin koski koskelta. Oli ajoittain jopa kuuma mutta puupannahkat jalassa kun kynti koskea, ei hiki päässyt yllättämään. Hyttysten määrä alkoi nousemaan sitä mukaa kun aurinko painui alemmas. Tuikkii siellä ja täällä... Tärppi... ei kun päästi irti... Tärppi taas... taas irti... Hetkinen sehän iskee perukkeen solmuun eikä perhoon. Vinkkasin kaverille että tuossa olisi kiven takana kala, kokeileppas että ottaisiko sinun perhoon. Naps, ensiheitolla kiinni, vapa taipuu mutta ei edelleenkään räikkä soi. Pientä on... Mutta pieni taimen kuitenkin, takaisin kasvamaan...

Viimeisen isomman kosken kohdalla ennen pitempaa suvantoaluetta keittelimme kahvit. Yksi seurueen kavereista virpoi loppujuoksua ja välillä taas viereistä suvantoa kunnes kamala pamahdus: nyt laulaa rulla! Kala menee pitkälle, varovasti kelataan ja taas rapisee kela... Ei tule helpolla... Muutaman minuutin taistelun jälkeen kala saatiin kalastajan katseen alle, ensimmäinen yritys saada kala haaviin ja taas iso pamahdus. Päälle 50 senttinen harri päätti ottaa ritolat ja palata vahtipaikalleen. Sinne jäin mutta nyt on nähty että joessa on isoakin kalaa.

Päätimme olla menemättä suvantoalueelle joka on ennen kohtaa missa kaamasjoki ja kielajoki yhtyvät. Käännyimme takaisin etelää päin ja palasimme hiekkasärkille joita oli useampia n. 3-4 km päässä Karigasniemen tiestä. Istuskelin kivellä ja katselin maisemaa: Loiskis... Missä hyppäsi? Samalla rulla laulaa: ai se oli minun perho? Vapa taipuu... Nyt on muuten iso... Kelaamaan varovasti, vapa hakkaa ja kala vie perhoa. Vielä vähän, haavi käteen ja ei... kala päätti luovuttaa saaliinsa ja repäisi itsensä irti. Pahus, olisi ollut iso...

Eikun uutta yrittämään, seuraava heitto tismalleen samaan paikkaan, missä jälleen tuikkii ja snaps! Kiinni on! Ei niin iso mutta kala kuitenkin. Varovasti veto vaan päällä koko ajan ja vapa ilmassa. Haavi alle ja ... Tämähän on ihan hyvän kokoinen jo.

Kaunis kala... Kaunis ilta... Kalastaminen on upeaa! Muut alkoivat kadota jo mutkan taakse, pitää lähteä perään. Käveltiin vähin erin kohti leiriä yhden seurueen kalastajista kanssa. Aika pitkälle sitä ollaan tultukin. Kartasta katsoittiin että taitaa olla yli 4km suuntaansa. Vähin erin muukin seurue palaili joelta. Kello kävi jo kahta, alkoi olla pimeää ja kylmää... Mutta reissu oli onnistunut:

Yksi mittaharri, yksi mittataimen (jota ei kuvassa) ja kolme sen verran pahasti haavoittunutta taimenta että päätyivät samaan savustuspöntöön muiden isompien seuraan. Lisäksi useampia karkuutuksia jokaiselle.

Viikonloppuna sää taas kylmeni, alkoi satamaan ja kalaa ei enää tullut. Silti kokonaisuudessaan hyvä reissu ja hieno joki.

Lapin luontoa kuvattuna...

 Vuoden 2011 lapinmatkan kuvasatoa.

 Rovaniemien santaparkista, Arttu ruokkii poron vasaa. Jokimaisena ja kivi ovat taas Ivalojoelta Näverniemestä

Lapin luonnon peruselementit: Porot, hillat, sammaleet ja jäkälät

Muotkatuntureiden erämaa ja Kielajoki

Tuntureillahan piti tottakai käydä trekkailemassa vähän

Tunturisammakko

Ja sitten vähän jäämeren maisemia Altavuonon perältä

Ylläksen maisemissä vielä...

Tunturikalastusta 2012 - osa1

Tänään on sitten virallisesti lähetetty ensimmäinen sähköposti kopterifirmaan ja kyselty alustavasti muutamaan käytännön seikkaa reissua ja lennon tilaamista koskien.

Vähinerin on myös innokkaita kalamiehiä löytynyt reissulle ja nyt alkaa kova työ sopivan paikan löytämiseksi. Gearggejavri on yksi vaihtoehto, Valtijoki myös ja monta paikkaa näiden välillä. Toiveina olisi löytää paikka josta saisi taimenta, harjusta ja rautua yhden leirin periaateella eli kaikki nämä makoisat mutta niin haastavat kalat olisivat tavoitettavissa samasta leiripaikasta päiväretkien kautta.

Samalla fyysisen kunnon kohotus on alkanut. Ruokaa syödään hyvin kontrolloidusti toivoen että paino samalla tulee alas. Kuntosaliharjoittelu tulee alkamaan lähipäivinä ja kävelyä olenkin jo lisännyt ohjelmistoon. Pahana ongelmana on tämänhetkinen selkäkipu joka vaikeuttaa liikkumista mutta siihen haetaan lääkkeet tässä mikäli se ei normaalien keinojen puitteissa hoidu itsekseen.

Mutta nyt on projekti laitettu kunnolla käyntiin... Ei kun kovaa menoa!