Perhonsidonnan yksi olennainen työkalu on korkki johon valmiit perhot kiinnitetään lakkauksen kuivumista odottamaan. Käytännön havainto on se että pakissa muutamankin viikon pöytineet korkit eivät oikein ole riittävän pehmeitä vaan meinaavat koukun kiinnityksen yhdeydessä lohjeta. Siksi ensimmäinen toimenpide alettaessa sitomaan perhoja on hommata riittävän tuore korkki. Tällä kertaa käytän espanjalaista tempanilloa korkin hainkintaan.
Kun tärkein työväline on saatu hankittua voidaan penkkiin kiinnittää koukku ja alkaa pohtimaan että mitä siihen saisi luotua. Oikeastaan pohtiminen pitää alkoittaa jo ennen koukun kiinnitystä koska koukun tyyppi sanelee aika paljon millaisen perhon voi koukkuun sitoa.
Yritetään nyt aluksi päiväkorentoa joka on oliivinvärinen rugoltaan ja toimii loppukesästä varsinkin eteläsuomen koskissa. Tehdäämpä kokeeksi laskuvarjohätilällä jonka olisi tarkoitus kai näytellä siiven virkaa. Tiedä häntä mutta jos kalalle kelpaa niin väliäkös sillä
Lähdetään tämän jälkeen kokeilemaan miten kuoriutuva vesiperhonen onnistuisi eli pikkuisen vihreää persuuksiin ja sitten häkilä siiven korvikkeeksi ja tummaa pään alle. Tarkoitus on että perho näyttää siltä että perhonen on kouriutumassa juuri kotelostaan. Hetkinen, tuohonhan tuli lisäksi ihan oikeakin siipi... Luotetaan siihen että kalalla on herneen kokoiset aivot ja kova nälkä.
Sitten siirryin kokeeksi uppoperhoihin eli veden alla uiviin. Nämä pari ensimmäistä pitäisi olla pintaperhoja eli pyytävät veden pinnalla. Vielä sujuu sidonta vaikka korkin hankintaan tarvittu viinipullo alkaa jo tyhjenemään.
Tässä sitten illan koko saldo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti