Puhdetoimintaa talvi-iltoina

Lapinmatkaa kovasti suunnitellessa, voi onneksi tehdä jotain käytännöllistä kalastuksen eteen. Karttojen tutkimisen, reissukertomusten lukemisten lisäksi voi tietenkin sitoa perhoja.


Perhonsidonnan yksi olennainen työkalu on korkki johon valmiit perhot kiinnitetään lakkauksen kuivumista odottamaan. Käytännön havainto on se että pakissa muutamankin viikon pöytineet korkit eivät oikein ole riittävän pehmeitä vaan meinaavat koukun kiinnityksen yhdeydessä lohjeta. Siksi ensimmäinen toimenpide alettaessa sitomaan perhoja on hommata riittävän tuore korkki. Tällä kertaa käytän espanjalaista tempanilloa korkin hainkintaan.

Kun tärkein työväline on saatu hankittua voidaan penkkiin kiinnittää koukku ja alkaa pohtimaan että mitä siihen saisi luotua. Oikeastaan pohtiminen pitää alkoittaa jo ennen koukun kiinnitystä koska koukun tyyppi sanelee aika paljon millaisen perhon voi koukkuun sitoa.

Yritetään nyt aluksi päiväkorentoa joka on oliivinvärinen rugoltaan ja toimii loppukesästä varsinkin eteläsuomen koskissa. Tehdäämpä kokeeksi laskuvarjohätilällä jonka olisi tarkoitus kai näytellä siiven virkaa. Tiedä häntä mutta jos kalalle kelpaa niin väliäkös sillä

Lähdetään tämän jälkeen kokeilemaan miten kuoriutuva vesiperhonen onnistuisi eli pikkuisen vihreää persuuksiin ja sitten häkilä siiven korvikkeeksi ja tummaa pään alle. Tarkoitus on että perho näyttää siltä että perhonen on kouriutumassa juuri kotelostaan. Hetkinen, tuohonhan tuli lisäksi ihan oikeakin siipi... Luotetaan siihen että kalalla on herneen kokoiset aivot ja kova nälkä.

Sitten siirryin kokeeksi uppoperhoihin eli veden alla uiviin. Nämä pari ensimmäistä pitäisi olla pintaperhoja eli pyytävät veden pinnalla. Vielä sujuu sidonta vaikka korkin hankintaan tarvittu viinipullo alkaa jo tyhjenemään.

Tässä sitten illan koko saldo

Välitilinpäätös

Tässä kun alkaa olemaan vuosi lopuillaan, on aika summata kauden tapahtumia. Kalastuskausi alkoi loistavasti kun tammikuun lopulla kävin hankkimassa "Honarista" kairan ja pilkkivehkeet koko perheelle. Klaukkalan Valkjärvi tuli tutuksi kevään 2011 aikana ja kalaakin saatiin. Oikeastaan kalaa tuli lukumääräisesti enemmän kuin kolmena edellisenä kautena yhteensä. Oikeastaan ainoa ikävä puoli oli se että kala pääosin oli pientä sinttiä ja ne ainoat isoimmat olivat särkiä

Jäiden sulamisen jälkeen alkoi vaikea aika. Kutuhaukijahdissa en saanut tärpin tärppiä. Samaan aikaan tuska kasvoi kun Vantaanjoki oli pahassa tulvassa eikä perhokalastuksesta voinut odottaan tulosta yhtään sen enempää kuin virppahommista järvien rannassa. Samalla kuume kasvoi sekä itselläni lapin reissun suhteen että kaverilla joka odotteli että saisi veneensä vesille. Vene ehti ensin veteen kuin minä lappiin ja pääsimme hakemaan muutosta kalaonneen vanhankaupunginlahden kuhavesiltä.

Ennen kuitenkin kuhavesiä alkoi kalaonni palata takaisin kalastajan taskuun, kesäkuisenä yönä Vantaanjoella kun tarttui kiinni soppaharri ja toinen kävin useammin koukussa nousematta kuitenkaan koskaan rannalle. Se sitten jäikin kymmenen vantaan reissun ainoaksi kalaksi, eli paska homma mutta tulipa koitettua...

Ensimmäinen reissu vanhankaupunginlahdella lähti käyntiin kovin odotuksin. Muutaman tunnin vedon jälkeen tärppäsi... Viimeinkin ensimminen kuha! Räikkä ei kyllä isommin laulanut mutta kyllä siellä kala oli, lisää kelausta ja perkele se on limaputkilo... Äkkiä rantarosvo irti ja takaisin veteen kulkematta veneen kautta. Ei sitten vieläkään taittunut minun kuhaton putki, ei ensimmäisellä reissulla. Kaverilla nousi pari mittakalaa eli sopat saatiin kuitenkin.

Lapin reissu tuli sitten väliin josta täällä onkin jo juttu... 5,5 viikon reissu tuotti noin 10 soppakalaa ja pientä silppua mielin määrin. Positiivisena yllätyksenä oli se ettei vain yksi jänhkäkoira kävin pyydykseen koko reissun aikana eli ei tarvinut limapuikulaa isommin käsitellä. Se ainoa hauki nimittäin vapautti itse itsensä laiturilla ja karkasi veteen. Win-Win!

Lappi oli upea kokemus ja ... Ei varmaan pääse siitä enää koskaan eroon...

Paluu Vantaalle oli tuskaa: voiko tuosta paskaojasta oikeasti kalastaa... Puolenkymmentä kalastusreissua mutta ei mainittavaa saalista. Mutta minkäs teet: Vantaa on minun kotijoki vaikka en sitä haluaisi...

Suuntasin takaisin merelle, pari aika tyhjää reissua käytiin, kaverille tuli jotain ja paistikalat saatiin. Mutta sitten osui minullekin ja tästäkin on täällä jo juttua... Mutta eka kuha ja vielä kiloinen...

Kova polte oli koskelle mutta rauhoituskauden jälkeen joki oli tulvassa ja mudasta niin ruskea ettei läpi näe. Pahinta tuskaa käytiin pojan kanssa purkamassa virppaa heittämällä Valkjärvellä, taisi olla yksi ahven saaliina mutta ei sitä limaputkea mitä sieltä olisi kaivannut. Kumma että haukeakin voi joskus haluta kun ei ole muutakaan saatavaa...

Mutta mitä tämä kausi opetti: Haluan lappiin! Haluan oikeasti kunnon kalastusmestoille mistä irtoaa harria, rautua ja tammukkaa. Aikaa on vielä puoli vuotta järjestää asiat niin että ensi kesänä pääsen toteuttamaan unelmani. Eteläsuomen alueelta löytyy myös kalastettavaa: Merikarvia on yksi tulevan kauden kohde. Meritaimenpyyntiin pitää päästä keväällä. Tavoite on saada kala!

Tämän kauden tavoite oli saada perhovälinein yksi kala. Sain monta kymmentä joista noin kymmenen mittakalaa. Seuraavan kauden tavoite on saada oikeaa lapin kalaa ja meritaimen.

Näillä mennään... Hyvää Joulua ja Kireitä Siimoja vuodelle 2012!

Jouluoluiden ilta

Saavuimme vaunulle ALKO:n kautta ja mukaan lähti valikoima jouluolutta. Ensimäisena maisteluun päätyi Stallhagenin Winter Porter joka yllätti täyteläisyydellään. Samoin Julbock-olut toimii erinomaisesti ja on tasapainoinen bock-olut. Stallhagen on viime vuosina noussut varteenotettavaksi ykköspaikan pitäjänä pienpanimoiden listalla. Oma kokemukseni on positiivinen ja sanoisin että omaan makuuni Stallhagenin olut on suomen parasta!

Seuraavana maistelun alla oli mikkellerin Santas little helper 2011. Tänä vuonna olut oli makeahko, hyvin paahtainen ja runsas. Tällä kertaa humalointi oli mieto ja maun elementit olivat rakennettu makean pahteisen makumaailman kautta. Mauiltaan olut on täytetäinen ja suosittelen että olut annetaan lämmitä jääkaappilämpötilasta hetken ennen avaamista. Suosittelen!!!

Nogre O:n Underlig Jul on kuin maustekakku nestemäisenä ilman liikaa sokeria. Upea makuelämys kokonaisuutena mutta vaatii kokemusta "kuivemmista oluista"

Kokonaisuutena vuosikerta 2011 jouluoluiden suhteen on loistava. Suosittelen lämpimästä tutustimista ja kokoelman hankkiminen ei kustanna kuin n. 25e. Mikkellerin Santas little helperin suhteen sanoisin että kannattaa ostaa useampi pullo joista osan laittaa pitkäaikais-säilytykseen. Oluen olettaisi paranevan vuosien(kymmenten) saatossa.

Perhokalastusharrastuksen talvinen muoto

Talven koittaessa siirtyy perhokalastuksen painopiste ulkoa sisätiloihin. Alkaa valmistautuminen tulevaan kauteen: reissun suunnittelua, kuluneen kauden muistojen kirjaamista, valokuvien katsomista mutta ennenkaikkea perhojen sitomista tulevien reissujen varalle. Hankin noin vuosi sitten edulliset perussetin johon kuuluivat perustyökalut kuten sidontapenkki, sakset, pinsetit ja muut vastaavat. Lisäksi mukana tuli kasa materiaaleja kuten kukon niskaa, duppausmateriaaleja yms. Hetken tutkimisen jälkeen alkoi kokeilu ja syntyi ensimmäinen oma perho:

Harjoittelu jatkui. Perhon sidonta on haasteellinen laji mutta usein itse on ehkä kriittisempi kuin varsinainen tuomari jonka eteen perho lopuksi on tarkoitus viedä eli itse kala. Viime kesänä ehkä vajaa puolet saamista kaloista oli itse sitomilla perhoilla saatuja ja tarkoitus on saada tätä suhdetta nousemaan tulevalla kaudella lähes 80-90%. Yksi viime kauden ottiperhoista oli kuparilarva jolla sain harjuksen vantaanjoen myllykoskelta kevätkesällä. Itse perho on hyvin yksinkertainen: koukku ja kierre kuparilankaa. Monimutkaisempaan versioon on laitettu vielä eteen duppingia jäniksenkarvasta. Tämä perho kelpasi harjuksen suuhun

Taitojen kehittyessa tuli tarvetta hankkia lisää eri materiaaleja. Ensimmäinen isompi materiaalitäydennys tuli tehtyä ennen pohjoisen matkaa Tyrskytaimenesta josta sain myös sidontaan hyviä vinkkejä. Seuraavan kerran materiaaliostoksille tuli tarvetta pohjoisen matkan aikana Ivalossa jossa mukaan lähti jo isompi kasa mm. peurankarvaa ja kukon niskaa. Koukkuja myös menee aika runsaasti ja niitä tulee hankituksi oikeastaan kerran kuukaudessa lisää.

Vajaa kuukausi sitten tuli asiaa taas Tyrskytaimeneen, piti käydä ostamassa sidontalankaa 3-4 eurolla mutta taisi olla 70e ostokset mitä kotiin toin mukanani. Ja siitä alkoikin sitten kova sitominen:

Sitomisen taito on vielä vähän hakusessa ja reseptien opiskelu vie aikaa mutta vähin erin alkaa tuo kuoriutuva vesiperhonen ja larva näyttämään siltä miltä pitääkin. Seuraavana voisikin kokeilla pilkkien tekoa...