Kapsajoelle erämaakalaan

Kapsajoki on kummitellut mielessäni vuosikausia. Niin moni on paikkaa kehunut ja suositellut. Mutta jotekin vain matkat ovat aina menneet enemmän tai vähemmän Kapsajoen ohi.

Tässä reissun päällä tuli laitettua viestia opiskelukaverilleni joka asuu pohjoisessa että sattuisiko kiinnostamaan Kapsan reissu. Vastausta ei tarvinut kauaa odotella, sattui vielä niin että kaverin työpaikka oli melko lähellä Kapsajoelle menevää Inarin tietä eli katsoimme säätiedot ja päätimme mennä "vähemmänsateisenä ajankohtana".

Saavuimme pelipaikoille sopivasti iltasyönnin alkuun. Virittelimme tulet laavuun ja totesimme että savua hyttynen uskoo jos ei nykyisiä hyttysmyrkkyjä tottelekkaan. Eikun perhoa valitsemaan ja joelle.

Pienen heittelun jälkeen sain tärpin, kiinni on! Mutta on pieni... Harjus kuitenkin... Sää näytti hyvältä ja pieni tuulenvire piti pahimmat hyttysparvet pois kimpusta. Mutta pohjoisen suunnalta alkoi nousemaan ikävän näköinen ukkospilvi. Seurasimme sitä ja jossakin vaiheessa totesimme että olisi parempi mennä virittelemään kotaa kuntoon jos alkaa kunnolla satamaan.

Arttu koki elämänsä ensimäisen kota-yön eikä oikein malttanut aluksi nukkua. Me muut käville kalassa välillä kunnes vesisade kasteli kunnolla ja oli paikko alkaa kuivattelemaan kamppeita. Lopputulos oli että kaveri sai perholitkalla yhden mitallisen harjuksen. Sää muttui sen verran vaikeaksi ettei kala syönyt.

Istuimme tulilla noin aamu kolmeen asti. Otin parin tunnin nokoset että ehdin hyvissä ajoin katsomaan olisiko harjus syönnillä aamun tunteina. Ensimäinen heitto ja pamahti kunnolla mutta 10 sekuntia ja irti oli. Toinen heitto ja taas paukuu mutta ei jää kiinni. Sitten hiljeni... 45 minuuttia tyhjän pyytämistä ja takaisin kodalle jatkamaan unia.

Arttu kyseli kovasti jo kuuden jälken että pitäisi kalalle päästä, laitoin Artulle makkarat tikkuun ja sanoin että paistele nämä niin isi nukkuu vielä vähän aikaa. Joskus ennen kahdeksaa keitimme kahvit ja lähdimme yläjuoksalle katsomaan koskipaikkaa jossa oli illalla ollut pientä elämää.

Itse vedin kurahousut jalkaan ja lähdin kahlaamaan kohti yläjuoksua. Arttu lähti kaverini kanssa koskelle jossa heillä oli useampiakin tapahtuma. Ensin pieni taimen, takaisin kasvamaan. Sitten mitallinen taimen mutta karkuutus. Ja sitten Arttu jälleen haukispesialistina nosti vajaa kiloisen "vihernieriän".

Itselläni ei ollut yhtään tärppiä. Ei kelvannut perhot tällä kertaa.

Kodalla söimme vähän eväitä ja käville vielä leirirannasta koittamassa ilman tulosta. Säät olivat sen verran vaikeat, vettä tuli ja kylmää oli.

Kokonaisuudessaan upea reissu silti. Todellisessa lapin erämaassa, n. 40km päässä lähimmästä päällystetiestä. Kapsalle on päästävä uudelleen.